Rauhoittava shampoo hilseilylle ja kutisevalle hiuspohjaalle

Hvad-er-skæl.jpg

Mitä on hilse?

Monet ihmiset kärsivät herkästä, kuivasta ja kutiavasta hiuspohjasta. Päänahan ärtymiseen voi olla useita syitä, joista yksi voi olla hilse.

Vichy-Dercos.jpg



Hilse on hyvin yleinen hiuspohjan ongelma, josta kärsii 17-50 prosenttia väestöstä. Vaikka ärtyminen ja kutina saattaa tuntua hiuksissa, itse kipu kuitenkin johtuu päänahan epätasapainosta.

Hilse johtuu päänahan pienten mikro-organismien koostumuksen epätasapainosta; näitä ovat esimerkiksi propionibakteerit, stafylokokki, hiiva ja Malassezia, joita esiintyy luonnostaan ihossa. Hilse johtuu hiivasienen ylituotannosta, joka johtaa ihosolujen nopeampaan uusiutumiseen. Liian nopeasti uusiutuvat ihosolut kerrostuvat ja irtoavat kuolleina ihosoluina.

Hiuspohjan kutinaan voi olla myös muita syitä, kuten stressi, hormonaaliset muutokset, ruoka-aineallergiat, äärimmäiset sääolosuhteet tai shampoon huolimaton huuhteleminen.

Oireet eivät ole aina näkyviä, ja ne voivat vaihdella kutinasta, punoituksesta, kirvelystä ja kiristyksestä sykkivään tai polttavaan tunteeseen. Tila on täysin normaali, ja siihen voi joissakin tapauksissa liittyä hilseilyä tai psoriaasia.


Puhdistava shampoo hilseilevälle hiuspohjalle


Vichy on kehittänyt kaksi eri hiustyypeille sopivaa hilseshampoota. Dercos Technique Anti-Dandruff Shampoo for Dry Hair on sopiva kuiville hiuksille, kun taas Dercos Technique Anti-Dandruff Shampoo for Normal/Oily hair on suunniteltu normaaleille/rasvoittuville hiustyypeille. Molemmat shampoot vähentävät näkyvää hilseilyä kuuden viikon kuluessa sekä ehkäisevät hilseen uusiutumista jo ensimmäisestä käyttökerrasta lähtien.   
 

Dercos Technique Anti-Dandruff Shampoo

Ravitseva koostumus palauttaa hiuspohjan luonnollisen tasapainon

Päänahan mikrobiomi sisältää runsaasti luonnollisia organismeja, jotka auttavat ylläpitämään ihon tasapainoa ja vahvistamaan ihon luonnollista vastustuskykyä. Hilse syntyy, kun organismit ovat epätasapainossa.

Dercos Techniquen hilseenvastainen selenium DS -teknologiaa ja salisyylihappoa sisältävä koostumus auttaa puhdistamaan ja kuorimaan ihoa sekä ylläpitämään päänahan mikrobiston luonnollista tasapainoa.

1 % seleenidisulfidi ja 1 % salisyylihappo puhdistavat hiuspohjan ja vähentävät näkyvää hilsettä jopa 100 %. Selenium DS -teknologia poistaa hilseen jo ensimmäisen käyttökerran jälkeen kuivattamatta hiuksia.

Hilseshampoon ravitseva koostumus vahvistaa ihon luonnollista suojarakennetta ja ehkäisee hilseen uusiutumista. Shampoo sopii sekä miehille että naisille, joilla on herkkä päänahka ja jotka haluavat päästä eroon hilseestä ja päänahan ärtymyksestä**.

Käytä tuotetta päivittäin 4 viikon ajan, minkä jälkeen kerran viikossa pitkäaikaiseen tulosten ylläpitoon.

Levitä hilseshampoota kosteisiin hiuksiin. Hiero tuote varovasti hiuspohjaan ja anna vaikuttaa kaksi minuuttia, jonka jälkeen huuhtele hiukset. Vältä suoraa kosketusta silmiin.


Rauhoittava shampoo ärtyneelle hiuspohjalle

Ratkaisu hiuspohjan ärtymiselle ei ole vain hiusten säännöllisempi peseminen - tarvitset myös oikeanlaisen shampoon, joka rauhoittaa ihoa ja auttaa ylläpitämään hiuspohjan luonnollista tasapainoa.

Vichy Ultra Soothing Shampoolla voit antaa hiuspohjallesi sen tarvitsemaa rauhoittavaa hoitoa. Tuote sopii kaikille hiustyypeille. Dercos Technique Ultra Soothing Shampoo for Dry Hair on loistava valinta ihmisille, joilla on herkkä päänahka. Tuote kosteuttaa hiuksia ja lievittää päänahan epämiellyttävää tunnetta.
Dercos Technique Ultra Soothing Shampoo for Normal/Oily Hair
on taas suunniteltu rasvoittuville hiuksille.

Molemmat shampoot sisältävät SENSIRINE-kompleksia, glyseriiniä ja pantenolia, joilla on todistetusti rauhoittava vaikutus ärtyneeseen hiuspohjaan.
Käytä rauhoittavaa shampoota aivan kuten tavallistakin shampoota. Parhaan lopputuloksen saat käytämällä shampoota jokaisella hiustenpesukerrallasi.

Ravitsevaa hiustenhoitoa kutisevalle, psoriaasiin taipuvaiselle hiuspohjalle

Mikäli kärsit psoriaasista, tulee ihosi saada ammattimaista hoitoa. Olemme kuitenkin kehittäneet Dercos Technique PSOlution -shampoon, joka on suunniteltu rauhoittamaan erityisesti psoriaasista kärsivää hiuspohjaa. Tuote rauhoittaa välittömästi poistamalla pistelevän tunteen, vahvistamalla heikentynyttä päänahkaa ja torjumalla epätasapainoa.

Dercos Technique Psolution Shampoo

Tuotteen ravitseva koostumus on rikastettu rauhoittavalla ja ravitsevalla 5 % karbamidilla (UREA), antibakteerisella ja puhdistavalla 2 % salisyylihapolla sekä hiuspohjaa ja hiuksia kosteuttavalla glyseriinillä.

Shampoolla on välitön rauhoittava vaikutus. Näkyvät oireet vähenevät ja hiuspohjan ihon laatu paranee merkittävästi jo viikon käytön jälkeen. Tuote kosteuttaa ja pehmentää hiuksia ja tekee niistä kiiltävämmät.

Hypoallergeeninen koostumus sopii kaikille ihotyypeille, myös herkälle päänahalle***.
Käytä shampoota päivittäin kahden viikon ajan nauttiaksesi tuotteen täydestä vaikutuksesta.


Löydä rauhoittava shampoo kaikkiin tarpeisiisi

Olivatpa tarpeesi mitkä tahansa, Dercos Technique -valikoimastamme löytyy varmasti shampoo, joka auttaa palauttamaan hiuspohjasi tasapainon. Valitse yksinkertainen ratkaisu ongelmiisi ja anna Dercosin auttaa sinua rauhoittamaan hiuspohjasi ihotyypistäsi tai ihosi tilasta riippumatta.

*Kuluttajatestissä 44 ihmistä.    
** Kuluttajatestissä 45 henkilöä 4 viikon käytön jälkeen.
*** 52 kuluttajan testaama

Toimitus

IKONISET TUOTTEEMME

DERCOS TECHNIQUE

ULTRA SOOTHING SHAMPOO FOR DRY HAIR

Shampoo - Shampoo herkälle hiuspohjalle

Luetuimmat