• research
  • Points de vente
  • newsletter
  • my skin

Juhannuksen ihanat juhannusseppeleet

Meillä Pohjoismaissa ei ole ihanampaa aikaa nauttia perheen ja läheisten ystävien seurasta kuin juhannus. Henkilökohtaisesti tunnen itseni kaikkein hienoimmaksi juuri juhannuksena. Yleensä suosikkikesäasusteemme on juhannuseppele. Tule mukaan, kun leVICHYmag tekee juhannusseppeleitä ja hyödynnä sisäpiirivinkkejämme.

Muistan ensimmäisen juhannusseppelemuistoni kuin eilisen. Heräsin silloin kuin jouluaaton aamuna. Kirjaimellisesti ponkaisin ylös sängystä ja yhdessä siskoni kanssa menimme ulos pelloille poimimaan niin monta kukkaa kuin pystyimme kantamaan. Ylpeänä ja jännittyneenä juoksimme nopeasti takaisin rönsyilevien ja ihanalta tuoksuvien kukkakimppujen kanssa, jotka koostuivat muun muassa puna-apiloista, kurjenpolvista, luhtalemmikeistä ja ruiskukista. Sitten saimme kärsivällisinä istua vastapäätä ja katsoa, kun äiti saksilla ja rautalangalla teki jotain, mikä meidän silmissämme näytti taikuudelta. Äiti oli kuningatar, joka teki kauneimmat juhannusseppeleet ja me olimme prinsessoja, jotka saivat käyttää niitä.

Vuosien mittaan perinteet ovat tietenkin kehittyneet edelleen, mutta perhe, ilo ja kukkaseppeleet ovat ja pysyvät tärkeänä osana jokaista juhannusaattoa. Juhannus ei ole kuitenkaan ainoa hetki, jolloin voi nauttia upeista kukkaseppeleistä. Tämä kukkainen kruunu toimii vähintään yhtä hyvin puutarhajuhlissa tai kesähäissä. Mutta kuinka oikeastaan hienot seppeleet tehdään? Mitä niihin tarvitaan? Ei huolta, oikealla tekniikalla ja oikeilla työkaluilla se on helpompaa kuin miltä se näyttääkään. LeVICHYmag ohjaa sinua askel askeleelta!

Muista, että on olemassa useita eri tapoja tehdä seppele ja seppeleet voivat näyttää hyvinkin erilaisilta. Jos olet kukkaseppele-aloittelija, on hyvä idea etsiä inspiraatiota Pinterestistä ja instagramista, jotta sinulla selkeä kuva siitä, millaiselta haluat seppeleesi näyttävät ennen aloittamista. Tällä tavoin vältyt aloittamasta uudelleen ja kauniiden kukkien hukkaan heittämiseltä.

Tarvikkeet:

Kukkia, kukkia, kukkia!
Päätä itse ostatko vai keräätkö luonnosta, riippuen toivomastasi lopputuloksesta. Vaatimattomampaan ja luonnollisempaan seppeleeseen itse poimitut kukat sopivat erinomaisesti, mutta hulppeamman seppeleen ainekset voi käydä valitsemassa läheisestä kukkakaupasta. Kukkia valitessasi varmista, että varsi kohtuullisen joustava ja että kukat kestävät. Olen valinnut sekoituksen suosikkikukkiani, jotka myös toimivat täydellisesti seppeleessä. Pionit, ruusut, leukoijat ja pienet liljat ovat pääroolissa minun seppeleessäni.

Vihreitä kukkia perustaksi
Seppeleen perustaksi tarvitset vihreitä, ohuita ja taipuvia kukkia. Hyviä esimerkkejä ovat taskuruoho, vihreä pistaasikasvi tai pienilehtinen eukalyptus. Jopa liljojen ja ruusujen lehdet toimivat hyvin perustana.

Rautalankaa
A ja O kukkaseppelettä tehdessä. Vihreä rautalanka on ihanteellinen, jotta se naamioituu mahdollisimman hyvin kaikkien kukkien sekaan.

Pienet pihdit
Pihdit rautalangan leikkaamiseen - tämä pieni työkalu unohtuu helposti, make note of it.

Sakset
Kukkien leikkaamiseen ja muotoiluun niin, että ne toimivat seppeleessä parhaalla mahdollisella tavalla.

Tee näin:

Aloita perustasta
Jotta seppele selviää kaikkien kukkien kannattelusta ja säilyy jopa valoisille pikkutunneille asti, on hyvä perusta tärkeä. Tähän mielestäni vihreä pistaasi ja taskuruoho ovat täydellisiä. Perustaa tehdessä on tärkeää, että muistat mitata sen pääsi ympärille, niin näet että seppele istuu päähäsi, kun se on valmis. Niputa taskuruoho ja pistaasi yhteen pyöreäksi lenkiksi ja ala kietoa rautalankaa harvakseltaan sen ympäri. Tee vähän kerrallaan ja mittaa pääsi ympärille, kunnes olet kietonut lenkin, joka on tarpeeksi pitkä pidottavaksi ympyräksi ja sopii juuri sinun päähäsi. Kiinnitä sitten kaksi päätä yhteen kietomalla rautalankaa  erityisen huolellisesti niin, että molemmat päät ovat limittäin. Yritä saada perusta niin tasaiseksi kuin mahdollista parhaan lopputuloksen saamiseksi. Mitä paksumpi perusta, sitä vakaampi seppele, ohuempi taas antaa tilaa useimmille kukille, mutta on hieman epävakaa.

Kukkaisvoimaa
Kun sinulla viimein on hieno ja vakaa perusta, voit aloittaa koristella sitä kukilla. Täysin sinusta riippuen voit valita haluatko keskittää kukat etuosaan vai tasaisesti jaotellen ympäri seppelettä. Valitsen ensimmäisen vaihtoehdon ja alan kiinnittää rautalangalla seppeleeseeni pieniä liljoja, joissa on noin 5 cm vartta jäljellä. Sieltä mistä olen sitonut seppeleen yhteen kiinnitän kukkia kyseiselle puolelle niin, että ne osoittavat poispäin kiinnityskohdasta ja kohti seppeleen etupuolta. Jos huomaan, että perusta on hieman heikko, kiinnitän perustakukkia lisää.

Sitten täytän seppelettä samalla tavalla ruusuilla. Ruusujen varsi on hieman kovempi kuin muiden, joten varmista, että sitä on jäljellä vain muutama cm ja kiinnitä asianmukaisesti. Tässä kohtaa älä unohda varoa petollisia piikkejä. Lopuksi koristelen seppeleen etupuolen kauniilla ja ihanasti tuoksuvilla pioneilla. Muista olla valitsematta kaikista suurimpia pioneja, jolloin ne voi olla vaikea yhdistää muiden kukkien kanssa sekä vaikea pitää paikoillaan.

Kirsikkana kakun päällä
Vaikka seppeleeni on täynnä kukkia, aina voi lisätä muutaman viimeistellessään. Siellä missä seppele mielestäni näyttää hiukan harvalta, täytän kohdat kesäisillä leukoijilla, jotta seppele saa ihanan runsaan ilmeen. Tiettyihin kohtiin käytän hieman enemmän rautalankaa, kun taas toisiin riittää pieni määrä kutomaan leukoijat rautalankaan, joka pitää muut kukat yhdessä. Et voilà, juhannusseppeleeni on valmis ja valmiina vastaanottamaan pitkän, valoisan ja kauniin yön.

Me leVICHYmagissa toivotamme vähintäänkin fantastista juhannusta!

Ikoninen tuotteemme

Luetuimmat

TERVEELLINEN ELÄMÄ

Emiliblog.dk: Uranainen ja 100 % äiti OSA 2

Emilie Middelhart aloitti bloginsa emiliblog.dk vuonna 2011, ja kuuluu siten yhteen ensimmäisistä elämäntapabloggaajista ja vaikuttajista Tanskassa. Hän on aina ollut yrittäjä isolla Y:llä, ja on blogin lisäksi ollut mukana justspotted.dk: n pyörittämisessä miehensä Casperin kanssa.

lue artikkeli

go to top